Ihmisellä on aina pointti. Vaikka hän olisi väärässä.

Kun kuuntelet ihmistä, jolla on asiaa, olet saanut äärimmäisen arvokkaan, sekä vaikean tehtävän. Sinun tulisi etsiä se mitä hän yrittää sanoa ja ymmärtää miksi, samaan aikaan kun hän on sinusta väärässä ja ponnistaa sinun nähdäksesi monella tavalla ongelmallisesta näkökulmasta ja mentaliteetista, joihin kaikkiin sinä tiedät ratkaisut ja oikeat vastaukset. 

Kun ilmaisee haastavaa ajatusta epätäydellisesti, asettaa itsensä todelliseen vaaraan. Kantaa ottavan mielipiteen, tai oman henkilökohtaisen ongelman esittäminen toiselle ihmiselle saattaa synnyttää hänessä voimakkaan tarpeen, joka ohjaa häntä oikeuttamaan oman mielipiteensä tai ajattelumallinsa eri tavoin.

Kuulija saattaa havaita kertomuksessa asiavirheitä, tai tulkita kertojan lähestyvän asiaa ongelmallisella tavalla, joten hän pyrkii, usein tiedostamattaan osoittamaan kertojan perimmäisen väitteen, eli hänen kertomuksensa liikkeelle panneen voiman tyhjäksi.

Kuulija kyseenalaistaa siis kertojan alkuperäisen ajatuksen luomalla ilmapiirin, jossa sillä ei enää ole perusteluita. Hän esittelee sen oman näkemyksensä valossa niin, että hänen omat jo voimassa olleet uskomuksensa ja arviointikykynsä ovat oikeutettuja.

Se on melko rohkea ihmisen aliarviointi, sillä se usein olettaa että tämän ihmisen ajattelu nojaa johonkin hyvin ilmeiseen ja yksinkertaiseen ongelmaan, jonka kuulija poimii melko nopeasti.

Tilanne, jossa eri tulkinnat ovat arvotettuja, eli jossa kokee subjektiivista, totuuden löytämisestä riippumatonta halua yhtä tulkintaa kohtaan enemmän kuin toista, on vaarassa tehdä valintoja itsekkäästi, oman arvotuksen mukaisesti.

Hyvä nyrkkisääntö voisi siis olla että tulkinta, joka motivoituu itsekkäistä lähtökohdista käsin, on oman edun mukainen ja vääristynyt.

Toisen ihmisen kuunteleminen ja ymmärtäminen vaatii siis itsekkyyden säätelykykyä.

Kommentit

Ehdotettuja julkaisuja

Sananvapautta tarvitaan loukkaaviin ilmaisuihin

Miksi somessa näytetään vain parhaita hetkiä?