Kahvi on pahaa (ja mehu on hyvää)

”Saisinko huomionne, sillä katsokaa, tässä meillä on mehupoika. Noin. Kuulostiko se ihan tavalliselta ja neutraalilta kuvaukselta koskien sitä, minkälainen poika meillä on? Vai oliko siinä kenties sellainen halveksuva tai jopa vähättelevä nuotti? Mistähän ihmeestä tällainen voi muuten saada alkunsa? Ja mikä parasta, mitenhän ihmeessä se mehupoika kuulostaa niin hauskalta ja jotenkin samaistuttavalta?”
Tässä artikkelissa puhutaan eräästä todellisesta ilmiöstä, josta et välttämättä tiennyt jos olet onnekas. Aion siis paljastaa mekanismin joka selittää mikä on mehupoika ja miksi hän ei tykkää kahvista, ei uskalla mennä avantoon, eikä halua kilpailla. Nimittäin lapsi juoka juo kahvia nuorena ei vain juo kahvia, vaan PYSTYY juoda kahvia ja pitää itseään jonakin joka juo kahvia.

Aloitetaan vaikka sillä, että esitän tällaisen härskin väitteen jonka yritän perustella sitten sen esittämisen jälkeen.

Eli jos väärässä paikassa valitsee mehun kahvin sijaan, hintana on matalampi status, eli sellainen mahdollisesti vähän alentunut asema. Näin tapahtuu siitä syystä, että kahvi edustaa tässä suostumista, ja mehu turvaa. Näin joutuu vajota yhdeksi heistä, jotka eivät uskalla kohdata haasteita, mennä epämukavuusalueelle tai kilpailla asemasta. Tämä onnettomuus tapahtuu nimenomaan siinä sosiaalisessa hierarkiassa, jonka sen osapuolet ovat mielikuvituksessaan kehittäneet. Eli kun toisiinsa itseään vertaavat ja omaa itseään etsivät ihmiset mieltävät itselleen ja toisilleen jonkin aseman muodostamassaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, se muodostaa eräänlaisen hierarkian. Ja jos siis samaistuu siihen hulvattomaan ilmaisuun mehupojasta hieman kielteisenä kuvauksena, on osa sitä hierarkiaa vähintään siinä määrin että on osapuolena arvioimassa toisen asemaa sen perusteella, uskaltaako hän kohdata haasteita vai turvautuuko hän aina tuttuun ja turvalliseen. Näistä ressukoista, tai siis henkilöistä on käytetty joskus hieman ilkeästi myös sellaista ilmaisuvoimaista nimitystä, kuin mammanpoika.

Mutta miksi juuri kahvilla ja mehulla voisi olla tällainen merkitys?

Tätä kaikkea selittää eräs yksinkertainen ja vertauskuvallisestikin tehokas piirre kahvissa ja mehussa. Kahvin maku on vastenmielisempi kuin mehun maku ja vaatii sen vuoksi epämukavuuden sietämistä. Mehu taas on hyvän makuinen makea juoma joka on aivan ensisijaisesti ponnistelematon valinta, eli joka uppoaa keneen tahansa jo biologisistakin syistä, koska se on niin energiarikasta sokereineen.

Tässä kohtaa voidaankin ohimennen kysyä, onko kahvin juominen mustana eri asia, kuin maidon kanssa? Entä jos kyseessä on lapsi?

No mutta, se oli sellainen retorinen kysymys. Joka tapauksessa sellaisen asian tekeminen, joka aiheuttaa kipua, tai epämukavuutta vaikuttaa siis universaalisti olevan kiehtovalla tavalla peruste kunnioitukselle.

Joten etenkin lasten ja nuorten raakalaismaisessa ja rehellisessä maailmassa voi joskus olla hyödyksi valita kahvi, mennä sinne avantoon ja antaa käsien likaantua.

Mutta haluan heti tähän korostaa ja alleviivata ja painottaa ja osoittaa sormellani sitä, että minusta tuollainen peli jossa saa avointa halveksuntaa haluttomuudesta kärsiä on täysin tarpeeton ja pidän kaikkia niitä onnekkaina, jotka elävät vapaina. Sillä minusta asia on yksinkertainen: Jos sinun mielestä kahvi on pahaa, älä juo sitä.

Muistan muuten lapsuudestani sellaisen tilanteen, jossa joku sisaruksistani sanoi, että hän tykkää ”pahasta purkasta” ja tarkoitti jotakin salmiakki makuista väkevää purkkaa. Tämä kiteyttää lähes koko tämän aiheen ja kaikki omat pointtini. Siis että oli omaksi eduksi tykätä PAHASTA purkasta.