Valitsetko sushibarin brändätäksesi itseäsi?

Tässä artikkelissa käsittelen ajatusta, jonka käynnisti se havainto, että usein kun kysytään ehdotuksia paikasta mihin mentäisi syömään, on todennäköisempää ja sosiaalisesti houkuttelevampaa ehdottaa sushi-baria kuin mäkkäriä. Merkillepantavaa oli se, että löysin tämän houkutuksen myös itsestäni, vaikka yksin ollessani olisin mennyt joka kerta mäkkäriin sushi-barin ohitse.
On tietysti niin, että ruokailupaikan valintaan vaikuttaa suurempi määrä asioita, kuin pystyn nyt huomioimaan, mutta nyt tarkastelussa on ilmiö, joka saa ihmiset valitsemaan vaikuttaakseen imagoonsa.

Elämä on yksinkertaisempaa kun ihmisiä kohdellaan asettamalla heidät ensin itselle sopiviin lokeroihin

Ostin aikoja sitten eräältä naiselta itselleni uuden iPhonen ja kävin noutamassa sen hänen kotoaan. Saapuessani vastarakennetulle asuinalueelle, jossa vasta puolet minecraft-taloista oli saatu rakennettua asuttavaksi asti, alkoi mieleeni hiipiä ensimmäisiä havaintoja, joiden perusteella tulisin 20 minuutin kuluttua asettamaan hänet omaan lokeroonsa.

Pysäköidessäni oman delfiinin näköisen Nissan Primerani hänen ja hänen puolisonsa rahoitusaudin viereen, oli kuva mielessäni jo valmistumassa. Olin siis muuttunut hyvin epäreiluksi siinä mielessä, että astuttuani sisälle siellä odottava seinän kokoinen televisio (joka oli päällä), sohvalla notkuva pipopäinen nuori kundi, tämän super kauniin nuoren naisen uusi rahoitusiPhone (jonka omaa autoanikin kalliimman rahoitusvelan jatkoksi oli kuulemma lisätty tämän myynnissä olevan puhelimen jäljellä olleet erät), sekä se, että hän ei ollut ikinä kuullutkaan AirDropista, eivät olleet vain satunnaisia ja sinänsä täysin neutraaleja seikkoja, vaan vahvistivat ja lietsoivat sisälläni olevaa käsitystä tästä naisesta, tai tästä pariskunnasta ja heidän elämäntavastaan.

Oli tapahtunut vakava onnettomuus, olin asettanut heidät erääseen epäedulliseen lokeroon.

Näin edessäni sellaisen ihmisen arkkityypin, joka mittaa onnistumista elämässään, eli pärjäämistä keskeisessä sosiaalisessa hierarkiassa tulkitsemalla niitä symboleja, jotka kertovat rahasta, eli rahakkuudesta suhteessa muihin ympärillä oleviin ihmisiin ja sen rahan mahdollistamasta elintasosta. Siinä ihmiselle nousee itsestään selväksi ja korkeammaksi arvoksi se, mitä muut ihmiset voivat päätellä tarkastelemalla heitä ja heidän elämäänsä ulkopuolelta käsin. Näin ensisijaiseksi tavoitteeksi nousee elämisen puitteiden ja statussymbolien hankkiminen ja esillepano tyydyttävälle tasolle tavalla, jolla voi lunastaa korkean valta-aseman siinä sosiaalisessa hierarkiassa, jossa kokee kilpailevansa. Tämä vaihe toteutetaan tietysti lainarahalla.

Oletukset kertovat paljon hänestä, joka oletuksia tekee

Tällaisen henkilön olemassaolo ei liene yllätys, koska julkisessa tilassa vallitsevat arvot nostavat juuri tällaisen tavan elää ja ahkeroida korkeimmaksi hyväksi ja ensisijaiseksi tavaksi löytää tyytyväisyys ja elämän onni. Se on omiaan vinouttamaan ihmisen standardeja elämästä, eli minkälaista sen tulisi olla ja mitä sopii odottaa.

Tässä kerroin siis oman kokemukseni siitä, minkälaisia olettamuksia heijastin kuvatussa tilanteessa ja minkälaisia merkityksiä annoin eri havainnoille.

Tällaisiin olettamuksiin ja tulkintoihin vaikuttaa eri ihmisillä eri asiat, kuten lapsuudessa ja aikaisemmassa elämässä koetut asiat ja muodostetut käsitykset ja uskomukset, mutta myös se mitä on omaksunut ympäröivästä yhteiskunnasta.
Olemme oppineet kaiken sen, minkä pohjalta päättelemme mitä tekemämme havainnot tarkoittavat ja mitä suurempia ilmiöitä ne edustavat. Maailmaa voi lähestyä vain riittävän yksinkertaistetussa muodossa joten hyvin suuri osa tärkeistä sävyistä ja yksityiskohdista kokee säälimätöntä väkivaltaa.

Tarinan opetus on yksinkertainen: Ihmsellä on taipumus lokeroida ja sen jälkeen tapahtuu hirveitä järkevän ajattelun tukahtuessa.

Se on kuin yleisön näkemys siitä mikä on roolisi näytelmässä

Jos tiedämme, mikä näyttelijän rooli on näytelmässä, hänen tekonsa alkavat saada merkityksiä sen kautta, mitä osaamme odottaa hahmolta ja minkälaisen tunnetason henkilöhahmon olemme heijastaneet häneen. Jos näyttelijä toimii vastoin rooliaan, yleisö hämmentyy, ja jos hän rikkoo lopullisesti sitä roolihahmoa vastaan jota edusti, yleisö raivostuu.

Meidän valintojamme ohjaa intuitiivinen käsitys siitä, minkälainen roolihahmo tekee minkälaisia valintoja näytelmässä jota yleisö seuraa.

Jokainen valinta edustaa jossakin määrin jotakin lokeroa.
Silloin kun ihmisellä on heikompi usko omaan kelvollisuuteensa ja arvoonsa missä, on myös alttiimpi etsimään hyväksyntää ja arvostusta jokaisessa valinnassa joka jollakin tavalla kertoo hänestä ihmisenä, hänen arvostelukyvystään, huumorintajustaan, arvoistaan, tai muuten hänen hyveellisyydestään. Hän on siis ehdollistunut tehdessään valintoja.

Yksi rahvaanomainen teko ennustaa koko kirjon rahvaanomaisuutta

Jos juot vettä pullosta jossa on merkitty kellonajalla kohdat, jotka osoittavat kuinka paljon sinun tulisi juoda vettä päivän aikana, voi se tarkasteltaessa olla ikään kuin tunnusmerkki joka ennustaa samassa kuvitteellisessa lokerossa olevien ihmisten muitakin ominaisuuksia jotka painottavat terveellisyyttä ja onnellisuutta.

Joku saattaa esimerkiksi olettaa että tällainen ihminen laittaa myös puhelimensa illalla pois joitakin tunteja ennen sänkyyn asettumista ihan sillä ajatuksella että ei saisi puhelimestaan sinistä valoa eikä sellaista stimulaatiota ja kiihdyttämistä mitä puhelimen mahdollisuudet ovat omiaan tuottamaan.

Jos ihminen tekee jotain johon liittyy voimakkaita asenteita, tulee lokeroiduksi sen mukaiseen lokeroon ja samaan aikaan tahtomattaan allekirjoittaneetksi kaikki ne ominaisuudet joita se lokero sisältää.

Ei ole kustannustehokasta (tai ehkä mahdollistakaan) päästä eroon näistä refleksinomaisesti tavoista reagoida, mutta on mahdollista opetella havainnoimaan itseään reagoimassa havaintoihin ja sitten pyrkiä samaistumaan ja ymmärtämään toista ihmistä ilman omia vinoutuneita tulkintoja. Voisi ehkä sanoa että tavoite olisi ymmärtää ihmistä hänen näkökulmastaan, eikä omasta näkökulmasta käsin.

Kommentit

Ehdotettuja julkaisuja

Sananvapautta tarvitaan loukkaaviin ilmaisuihin

Miksi somessa näytetään vain parhaita hetkiä?