Miksi netissä kiusataan?
”Onko hän paha ihminen? Näit kuinka hän kiusasi ja puhui törkeästi, kohteli sitä ihmistä häpeämättömän rumasti. Miksi hän ei hävennyt? Tai tuntenut myötätuntoa sitä ihmistä kohtaan? Hän ei tainnut tietää mitä teki. Jos minä nyt haen sen ihmisen hänen eteensä ja pyydän tekemään ne samat teot, tekeekö hän? Onko hän paha ihminen?”
Tässä artikkelissa keskeinen näkökulma on siinä, että netissä ihminen ei saa riittävää vastetta teoistaan, eli ei ymmärrä mitä aiheuttaa ja siksi ei sisäsyntyisesti hallitse käytöstään. Eli yritän ymmärtää tätä netissä kiusaamista ja räyhäämistä nimenomaan siitä näkökulmasta, kuinka koko asetelma on sellainen että se tekee siitä helpompaa kenelle tahansa.
Lähtökohta on että kaikki tällaiset teot toteutetaan halusta, eli siksi että ne tuottaa tunnetasolla tyydytystä. Ne ovat ikään kuin sovitukseksi tehtyjä, eli teot koetaan aina oikeutetuiksi mistä tahansa kummallisista syistä.
Siinä mielessä tällaiset teot ovat pahuutta, että ne nauttivat toiselle aiheutetusta vahingosta ja kärsimyksestä. Mutta ymmärtääkö tekijä omien tekojen vaikutuksen, vaikka kokeekin ne oikeutetuiksi ja nauttii niistä? Ylittääkö hän siis missään vaiheessa sen empaattisen tunnevasteen siitä, että toinen kärsii? Eli toimiiko hän tuosta myötätunnosta huolimatta vai sen sijaan ymmärtämättä ja tuntematta sitä?
Ensinnäkin se halu kärsimyksen tuottamiselle voi nousta siitä kokemuksesta, eli oikeutuksesta käsin, että kohde on ansainnut teon.
Teko voi olla myös itse koetusta kärsimyksestä maksun vaatimista muiltakin jotta ei kokisi olevansa epäoikeudenmukaisesti kohtalon kohtelema.
Tai sitten se käytös voi nousta tarpeesta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi, sillä jos ei kykene jossakin itselle merkityksellisessä ja tärkeässä asiassa tulemaan ymmärretyksi puhumalla, on usein ainut keino turvautua aggressioon. Eli jotta omat reaktiot ja oma itse tulisi ymmärretyksi eli ikään kuin oikeutetuksi, on ehdottoman tärkeää että ympärillä olevat tai tapaukseen liittyvät ihmiset ymmärtävät miksi itse toimii tai tuntee juurin niin. Siksi se tarve tulla ymmärretyksi on niin tärkeä ja se liittyy siis tarpeeseen olla hyväksytty ja yhdenvertainen osa laumaa.
Tämä ymmärretyksi tulemisen vaikeus korostuu netissä tai somessa jossa ei voi (tai ainakin todella paljon vähemmän voi) hallita sitä, minkälaista taustaa vasten ne omat kommentit tulkitaan ja minkälaisen persoonan itseen heijastetaan. Varsinkin tilanteissa joissa konflikti tai tappelu ohjaa osapuolia - eli sinun näkökulmasta sitä idioottia ja kiusaajaa - tulkitsemaan sinua pahansuovasti. Tämä on hyvin keskeinen ongelma siis silloin, kun se ymmärretyksi tuleminen olisi todella tärkeää, eli mitä merkityksellisempi asia on ja mitä vähemmän on mahdollista vain antaa asian olla, sitä herkempi sitä on valitsemaan räyhäämisen tai väkivallan ajaakseen itselleen oikeutta.
Etäisyyden vaikutus empatiakykyyn
Ja niin, yksi kysymys on se, että onko paha ihminen se joka nauttii tunnistaessaan toisen kärsimyksen, vai se joka ei kykene tunnetasolla ymmärtämään teoistaan aiheutunutta kärsimystä, ja toimii oikeuden nimissä eli kokee että oikeus tapahtuu? Ja mikä on pahuus? Puhutaan pahuudesta vielä tähän loppuun.
Minusta yksi hyvä tapa ymmärtää pahuus on nähdä se haluna tuottaa kärsimystä ja nauttimisena siitä. Mutta sitten se, miksi ihminen haluaa sitä ja nauttii siitä, siihen voi vaikuttaa asiat jotka tekee tästä jälleen monimutkaisempaa. Nimittäin mitä jos ihminen kokee tekonsa todella olevan oikeutettu? Eikö kuka tahansa esimerkiksi tahdo että pahantekijän joutuisi kärsimään teoistaan? Ei kai se ole pahuutta toivoa niin? Tai jos on niin pahuuden määritelmä on hyvin monimutkainen.
Jos ajatellaan pahuutta niin että se olisi seurauksien pahuudesta mitattua pahuutta, niin missä siinä on pahuus jos ei ole tekijää joka nimenomaan tahtoo pahaa? Jos paha ja pahuus tarkoittaa jotakin muutakin kuin tahtoa ja halua tehdä pahaa, eikö koko käsite karkaa käsistä? Voisimme silloin korvata sanan paha sanalla kärsimys.
Haluaisin vielä yhdellä tavalla määritellä pahuuden, eli sellaisena tapana palvella ihmisen näköalattomuudesta ja toivottomuudesta kumpuavaa halua saada sovitus koettuun vääryyteen. Se on siis turvallinen ja itsekäs keino tavoitella sovitusta riistämällä muiltakin niin kuin itseltäkin on jäänyt saamatta.
Paha on siis jakaakseen omaa kärsimystä kun hyvä on jakaakseen omaa kiitollisuutta.
Mutta jos tarkastellaan tekijää, eli häntä joka päättää uhrata sen yhden, tai jopa suorittaa itse uhrauksen, niin silloin voidaan todeta että monissa tapauksissa se yhden uhraaminen on tunnetasolla vaativampaa. Eli se voi vaatia enemmän kykyä sietää tai hyväksyä kärsimyksen tuottamista toiselle, se että tuottaa sitä itse ja saa siitä välittömästi palautetta eli tuntee tekonsa seuraukset.
Voidaan siis katsoa että se yhden ihmisen uhraaminen edustaa suurempaa kykyä pahuuteen empatian ylitse, kuin jättää vain uhraus tekemättä ja sallia sen seuraus. Eli kestävää pahuuden mittaamiseksi olisi tässäkin tapauksessa mitata kykyä hyväksyä ja ohittaa tunnetasolle pääsevä ymmärrys siitä, että on nimenomaan itse aktiivinen valitsija teossa joka aiheuttaa kärsimystä.
Eli itselleni tuntuu ehkä mielekkäimmältä tarkastella tekojen hyvyyttä ja pahuutta mittaamalla sitä, kuinka voimakkaasti ihminen tekee tekonsa empaattisen ymmärryksen ylitse. Eli mitä enemmän tekoa tehdessä sen tuottama kärsimys on aistittavissa ja tunnettavissa, siis ikään kuin ymmärrettävissä, sitä pahempi ihminen on tehdessään teon siitä huolimatta.
Netissä kiihtyessään tai innostuessaan toimimaan väärin toista kohtaan olisi siis tärkeää tarkastella omia tekojaan AJATTELEMALLA niitä, sillä tunnetasolle ei estettä aina tule.
Tässä artikkelissa keskeinen näkökulma on siinä, että netissä ihminen ei saa riittävää vastetta teoistaan, eli ei ymmärrä mitä aiheuttaa ja siksi ei sisäsyntyisesti hallitse käytöstään. Eli yritän ymmärtää tätä netissä kiusaamista ja räyhäämistä nimenomaan siitä näkökulmasta, kuinka koko asetelma on sellainen että se tekee siitä helpompaa kenelle tahansa.
Ihminen kiusaa ja räyhää netissä koska on paha. Vai onko?
Netissä kiusataan ja räyhätään paljon ja käyttäydytään hyvin paljon eri tavalla kuin oikeassa elämässä, ehkä osittain juuri siksi että siitä puuttuu oikean elämän tietyt tekijät. Mutta mikä motivoi ihmisiä tällaiseen käytökseen netissä (eli kasvottomissa kohtaamisissa)? Ja miksi siellä kynnys törkeälle käytökselle on niin matala?Lähtökohta on että kaikki tällaiset teot toteutetaan halusta, eli siksi että ne tuottaa tunnetasolla tyydytystä. Ne ovat ikään kuin sovitukseksi tehtyjä, eli teot koetaan aina oikeutetuiksi mistä tahansa kummallisista syistä.
Siinä mielessä tällaiset teot ovat pahuutta, että ne nauttivat toiselle aiheutetusta vahingosta ja kärsimyksestä. Mutta ymmärtääkö tekijä omien tekojen vaikutuksen, vaikka kokeekin ne oikeutetuiksi ja nauttii niistä? Ylittääkö hän siis missään vaiheessa sen empaattisen tunnevasteen siitä, että toinen kärsii? Eli toimiiko hän tuosta myötätunnosta huolimatta vai sen sijaan ymmärtämättä ja tuntematta sitä?
Ensinnäkin se halu kärsimyksen tuottamiselle voi nousta siitä kokemuksesta, eli oikeutuksesta käsin, että kohde on ansainnut teon.
Teko voi olla myös itse koetusta kärsimyksestä maksun vaatimista muiltakin jotta ei kokisi olevansa epäoikeudenmukaisesti kohtalon kohtelema.
Tai sitten se käytös voi nousta tarpeesta tulla nähdyksi ja ymmärretyksi, sillä jos ei kykene jossakin itselle merkityksellisessä ja tärkeässä asiassa tulemaan ymmärretyksi puhumalla, on usein ainut keino turvautua aggressioon. Eli jotta omat reaktiot ja oma itse tulisi ymmärretyksi eli ikään kuin oikeutetuksi, on ehdottoman tärkeää että ympärillä olevat tai tapaukseen liittyvät ihmiset ymmärtävät miksi itse toimii tai tuntee juurin niin. Siksi se tarve tulla ymmärretyksi on niin tärkeä ja se liittyy siis tarpeeseen olla hyväksytty ja yhdenvertainen osa laumaa.
Tämä ymmärretyksi tulemisen vaikeus korostuu netissä tai somessa jossa ei voi (tai ainakin todella paljon vähemmän voi) hallita sitä, minkälaista taustaa vasten ne omat kommentit tulkitaan ja minkälaisen persoonan itseen heijastetaan. Varsinkin tilanteissa joissa konflikti tai tappelu ohjaa osapuolia - eli sinun näkökulmasta sitä idioottia ja kiusaajaa - tulkitsemaan sinua pahansuovasti. Tämä on hyvin keskeinen ongelma siis silloin, kun se ymmärretyksi tuleminen olisi todella tärkeää, eli mitä merkityksellisempi asia on ja mitä vähemmän on mahdollista vain antaa asian olla, sitä herkempi sitä on valitsemaan räyhäämisen tai väkivallan ajaakseen itselleen oikeutta.
Mikä sitten saa netissä kiusaamisen ja räyhäämisen tapahtumaan jos he eivät tee sitä silkkaa pahuuttaan?
Tämä oli tätä aihetta alunperin pohtiessani se ensimmäinen ajatus selittämään törkeää käytöstä netissä. Että se palautuu lopulta siihen, että ihminen ei vain ymmärrä, tai saa vastetta siitä mitä oikeastaan tekee. Jo silloin aikoinaan kirjoitin tähän sitten ihan kokonaisen selitysmallin joka on tällainen viiden kohdan kokonaisuus:Etäisyyden vaikutus empatiakykyyn
- Netissä kasvottomien ihmisten kanssa empatiakyky ei samalla tavalla aktivoidu, eikä sen tuottamaa myötäkipua siis tarvitse ylittää tekoa tehdessä. Empatiakyvyttömyys johtuu siitä että teon vaikutuksesta ei tule riittävän konkreettista palautetta tunnetasolla, jotta teon kohteeseen voisi tietyllä tavalla samaistua. Ei siis näe niitä merkkejä, joista ne omien tekojen vaikutukset voisi päätellä ja todeta. Näin siis se luontainen sisäsyntyinen mekanismi joka estää toimimasta moraalittomasti ei toimi. Ajattelen että ihminen tekee pahaa vasta kun tavoittaa empaattisen kokemuksen ja silti toimii väärin siitä huolimatta. Puhutaan kohta pahuudesta lisää.
- Epäinhimillistäminen liittyen tähän edelliseen kohtaan. Nimittäin kun ei saa oikeasta elämästä tuttua kokemusta siitä, että kyseessä olisi oikea ihminen, niin häneen ei intuitiivisesti välttämättä heijasta inhimillisiä tunteita, eli tunne samaistumista ja empatiaa häntä kohtaan. Tämä on käytännössä epäinhimillistämistä vaikka se onkin pitkälti tiedostamatonta.
Sosiaaliset tekijät
- Sitten tekoja helpottaa myös se, että kasvottomuuden, netin yli toimimisen suoman etäisyyden sekä mahdollisen anonyymiyden ansiosta ei ole sosiaalisen häpeän pelkoa. Silloin ei siis tarvitse välttämättä ottaa riskiä ihmisenä tuomituksi tulemisesta tekoa tehdessä. Tämä häpeämättömyys voi johtua siitä, että vastustus eli vastareaktiot ei kohdistu itseen ihmisenä, vaan kapeaan kuvitteelliseen hahmoon joka teolla ja sen edustamalla ajattelulla muodostetaan siinä tilanteessa.
- Teon ei tarvitse olla perusteltavissa järjellä, koska perusteluja ei tarvitse olla livenä kenellekään esittämässä. Ei siis tarvitse kantaa vastuuta väitteiden takana seisomisesta niitä väitteitä esitettäessä. Tämä harkitsemattomuus johtuu siitä, että tekopaikalta on mahdollista poistua sen sijaan että vastailisi kysymyksiin.
- Sitten viimeisenä sellainen tekoja helpottava tai jopa niihin altistava tekijä on se että muutkin tekee niin. Tämä poistaa teosta yhteisön tuomion, joten jäljelle jää vain teon moraalinen luonne tekona sinänsä. Se onkin kiinnostava kysymys kuinka paljon moraalia määrittelee nimenomaan yhteisön tuomio eli suhtautuminen tekoon ja kuinka paljon vain se, mitä sallisi itselleen tehtävän?
Pahuus
Kuten tuossa aikaisemmin jo huomattiin, niin pahuus on hieman vaikeaa määritellä. Haluan kuitenkin heti alkuun erotella teot joiden seurauksena syntyy kärsimystä tai muuta pahaa niistä teoista joissa motiivi ja innoitus pahan tekemiseen on halu toteuttaa teko nimenomaan sen tuottaman kärsimyksen vuoksi.Minusta yksi hyvä tapa ymmärtää pahuus on nähdä se haluna tuottaa kärsimystä ja nauttimisena siitä. Mutta sitten se, miksi ihminen haluaa sitä ja nauttii siitä, siihen voi vaikuttaa asiat jotka tekee tästä jälleen monimutkaisempaa. Nimittäin mitä jos ihminen kokee tekonsa todella olevan oikeutettu? Eikö kuka tahansa esimerkiksi tahdo että pahantekijän joutuisi kärsimään teoistaan? Ei kai se ole pahuutta toivoa niin? Tai jos on niin pahuuden määritelmä on hyvin monimutkainen.
Jos ajatellaan pahuutta niin että se olisi seurauksien pahuudesta mitattua pahuutta, niin missä siinä on pahuus jos ei ole tekijää joka nimenomaan tahtoo pahaa? Jos paha ja pahuus tarkoittaa jotakin muutakin kuin tahtoa ja halua tehdä pahaa, eikö koko käsite karkaa käsistä? Voisimme silloin korvata sanan paha sanalla kärsimys.
Haluaisin vielä yhdellä tavalla määritellä pahuuden, eli sellaisena tapana palvella ihmisen näköalattomuudesta ja toivottomuudesta kumpuavaa halua saada sovitus koettuun vääryyteen. Se on siis turvallinen ja itsekäs keino tavoitella sovitusta riistämällä muiltakin niin kuin itseltäkin on jäänyt saamatta.
Paha on siis jakaakseen omaa kärsimystä kun hyvä on jakaakseen omaa kiitollisuutta.
Vielä yksi kysymys auttamaan ymmärtämään pahuutta: Onko oikein uhrata yksi ihminen pelastaakseen monta?
Tämä on haastava kysymys mutta todella kiinnostava. Jos mitataan vain lopputulosta, niin se voisi olla oikein tuottaa vähemmän kärsimystä uhraamalla yksi muiden puolesta.Mutta jos tarkastellaan tekijää, eli häntä joka päättää uhrata sen yhden, tai jopa suorittaa itse uhrauksen, niin silloin voidaan todeta että monissa tapauksissa se yhden uhraaminen on tunnetasolla vaativampaa. Eli se voi vaatia enemmän kykyä sietää tai hyväksyä kärsimyksen tuottamista toiselle, se että tuottaa sitä itse ja saa siitä välittömästi palautetta eli tuntee tekonsa seuraukset.
Voidaan siis katsoa että se yhden ihmisen uhraaminen edustaa suurempaa kykyä pahuuteen empatian ylitse, kuin jättää vain uhraus tekemättä ja sallia sen seuraus. Eli kestävää pahuuden mittaamiseksi olisi tässäkin tapauksessa mitata kykyä hyväksyä ja ohittaa tunnetasolle pääsevä ymmärrys siitä, että on nimenomaan itse aktiivinen valitsija teossa joka aiheuttaa kärsimystä.
Eli itselleni tuntuu ehkä mielekkäimmältä tarkastella tekojen hyvyyttä ja pahuutta mittaamalla sitä, kuinka voimakkaasti ihminen tekee tekonsa empaattisen ymmärryksen ylitse. Eli mitä enemmän tekoa tehdessä sen tuottama kärsimys on aistittavissa ja tunnettavissa, siis ikään kuin ymmärrettävissä, sitä pahempi ihminen on tehdessään teon siitä huolimatta.
Netissä kiihtyessään tai innostuessaan toimimaan väärin toista kohtaan olisi siis tärkeää tarkastella omia tekojaan AJATTELEMALLA niitä, sillä tunnetasolle ei estettä aina tule.
Kommentit